Nyt kun kesä mennyt on...

 ja syksy saapuu, muistelen vähän mennyttä kesää. Olen viettänyt hiljaiseloa, koska on ollut kaikkea muuta, sekä ikävää että surullista. Nuorena kesä alkoi vapusta, mutta nyt ikäneitona minulle kesä alkaa virallisesti silloin, kun lumet ovat kokonaan sulaneet ja takapihan terassilla tarkenee ilman kärpännahkaviittaa. Siltä varalta, että joku ei vielä tiedä, mikä on kärpännahkaviitta, niin se on leopardikuvioinen "aamutakki", jonka sain pojalta ja miniältä joululahjaksi monia vuosia sitten. Se on ollut yksi kaikkien aikojen parhaista lahjoista - lämmittää sekä sisällä että ulkona, se päällä voi vaikka lapioida pihapolun auki talvella, ja koiraakin olen ulkoiluttanut se päällä. 

Oikeanpuoleisessa kuvassa olen sonnustautunut vapputamineisiin, kärpännahkaviittahan siis soveltuu hyvin myös naamiaisasusteeksi. Kirsikkana kärpännahan päällä on myös Venetsiasta ostettu aito naamio 😀. Tuota kuvaa otettaessa kesästä ei vielä ollut tietoakaan. Vasemmalla oleva kuva on ihan omalta terassilta - kesän aluksi on myös otettava drinkkejä, ja kaksi tärkeintä ovat kevään ensimmäinen Hoegaard ja viime vuosina suosikiksi kohonnut Aperol Spritz. 

Drinkkejähän kesäaikaan kuluu huomattavasti enemmän kuin syksyllä ja talvella, pikkujouluja lukuunottamatta. Jospa nyt drinkkien jälkeen yrittäisin palata aiheeseen eli kesään 2022 - jolloin vuodatettiin sekä surun että ilon ja onnen kyyneleitä. Ensin ikävät asiat - molempien tyttärieni perheet joutuivat luopumaan rakkaista lemmikeistään, R.I.P Ilona ja Armas the Berner. 

 Ilona - "Queen Elisabeth", hänen kanssaan vietin hyvin paljon aikaa. Hän oli hyvin vahva nainen, joka todella kulki omia polkujaan. Armaksellakaan ei ollut mitään vastaansanomista, kun Ilona näytti kaapin paikan. Ilona oli laiskan ihmisen koira, koska hän ei todellakaan vaivautunut ulos, jos sää ei häntä miellyttänyt. Muistan, kun Milla oli synnärillä ja Ilona oli minulla hoidossa niin en saanut häntä pihalle, kun oli liian kylmää. Hän vain kääriytyi sohvalle viltin alle eikä suostunut lähtemään ulos. Sateellakin ulkoiltiin vain sen verran, että tarpeet tuli tehdyksi. 

Armas oli minullekin tosi rakas, vaikka tosiaankin hänen kokonsa ja kölkkimisintonsa takia meillä oli pieniä ongelmia, emmekä tavanneet kovin usein. Armaksen vieraillessa meillä jouduimme laittamaan hänet kiinni porraskaiteeseen, koska muuten olisimme olleet "hippasilla" koko ajan. Erään kerran olin maalla veljeni luona, ja Armas oli naapurissa kyläilemässä - siitä seurasi pienimuotoinen katastrofi😁. Olin siinä pihalla auton luona, kun Armas saapui paikalle suorastaan loikkien. Hän otti minut tiukkaan syleilyyn autoa vasten, enkä meinannut millään päästä hänestä irti. Veljeni joutui tulemaan apuun ja irrottamaan tämän innokkaan koiraherran kimpustani. Hän myös kuvitteli olevansa pikkuinen sylikoira, ja hyvin ketterästi saattoi hypähtää nojatuoliin tai rakkaiden ihmistensä syliin💗. Toki täytyy myös kertoa, että sekä minun että Armaksen vanhenuttua myös kölkkimisinto laantui 😀.

Molempiin perheisiin kuitenkin saatiin myös paljon iloa ja onnea, saimme (siis haimme Ylikiimingistä)  6.7. uuden koiravauva Käpyn ja 7.7. syntyi vielä nimeä vailla oleva poikavauva. Minusta tuli siis toisen kerran Munni 💓. Pikkuinen poikavauva kasvaa ja voi hyvin, pukeutuu Manun peliasuun (itsehän en jalkapallosta mitään ymmärrä), eikä hänestä sen enempää, koska vauvat tarvitsevat yksityisyytensä.  Käpy on australian paimenkoira, ja hän tulee varmaan seikkailemaan Tilitintin sivuilla tulevaisuudessa, kun saadaan provikat sovittua😂.

Käpyn  elämää voi seurata Instagramissa - sieltä hänet löytää nimimerkillä Sydänkäpy💓.  

Tänään kävimme Suskan kentällä katsomassa SM Agilityä, mutta koirat eivät olleet mukana. Käpyn sisko Aava asuu myös Rovaniemellä, mikä on tosi kiva juttu. Vaikka itsellä ei koiraa olekaan, niin silti olen koiraihminen ja rakastan koiria💓. Roopen, meidän edesmenneen collien kanssa oli hyvä suunnitelma alkaa harrastamaan agilityä, mutta into loppui eka kertaan, koska hän vain haukkui kaikkia muita uroksia, eikä keskittynyt lainkaan ratajuttuihin. 

Kesätarina poukkoilee ihmisistä koiriin ja toisinpäin, mutta iloisista tapahtumista pitää mainita myös kuopukseni Olli-Pekan 30-vuotissynttärit. Nuoret olivat järjestäneet tosi ihanat bilheet😀, kiitos, että mammakin sai olla mukana. Tuntuu niin hyvältä, että lapsuudenkaverit ovat edelleen kuvioissa mukana. 

Niin että tervetuloa syksy, vaikka inhoankin sinua 😀 Pahimmat kuukaudet ovat loka- ja marraskuu - joulukuussa on sentään lunta (tosin en sitäkään rakasta, mutta se sentään valaisee). Ainoa positiivinen asia syksyssä on se, että television ohjelmatarjonta laajenee. Pimeinä iltoina on kiva katsoa Vain elämää, Tanssii tähtien kanssa, Ensitreffit alttarilla, Maajussille morsian jne. Tosin en ole mikään telkkarin suurkuluttaja, mutta katson, kun ehdin, Syyskuussa on vielä luvassa lomamatka Rodokselle, joten eiköhän sitä tästäkin pimeästä kaudesta selvitä😅.  Kaikkea kivaa myös sinun syksyyn, otetaan rennosti eikä masentauduta 😏!