Munnin eka blogikirjoitus - juhuu!!!

Tässä ensimmäisessä blogikirjoituksessa kerron, kuka olen ja miksi päätin alkaa kirjoittaa blogia. Olen siis Leena aka Tilitintti, joka on äiti, mummi,  talouspäällikkö ja sivutoiminen yrittäjä Tilitintti-tilitoimistossa. Minulla on kolme lasta, toki nyt jo melkein yhtä vanhoja kuin minäkin, ja yksi lapsenlapsi. Elän toivossa, että saisin vielä lisää lapsenlapsia, mutta sehän ei ole minun päätettävissä. Minun lapsenlapseni kutsuu minua munniksi, ja minusta se on ihan kivaa. Saavat ne seuraavatkin kutsua munniksi😃

Tämän blogin suhteen minulla on kunnianhimoinen ajatus, että se olisi tavallaan minun elämäkertani, joka jäisi elämään sitten, kun minua ei enää ole. En aio kuitenkaan tehdä mitään suuria paljastuksia, läheiseni tietävät ne muutenkin, koska olen avoin ja pyrin elämään niin, että mitään ei jäisi sanomatta kenellekään. Nykäsen Mattihan sen sanoi, että elämä on ihmisen parasta aikaa, ja se on aivan totta. 

Tarkoitukseni on kirjoittaa sekä omaan elämään liittyviä tarinoita että työasioita, ja kunhan opin käyttämään tätä alustaa, ryhmittelen ne jotenkin😉. Kirjanpitoon liittyvät kirjoitukset on tarkoitus linkittää Tilitintin sivuille, mutta siihen on vielä matkaa. Blogikirjoituksia julkaisen silloin, kun siltä tuntuu - siis miten sattuu. 

Ehkä jo huomasitkin, että olen kirjoittanut jo jonkin verran pääsemättä kunnolla itse asiaan, sille ei vaan voi mitään - olen armoton jaarittelija, jolla riittää muutama aasin - ja alpakankin silta ennen asiaan pääsemistä. Tai pääsinhän mie, kun kerroin jo, miksi aloitin blogin kirjoittamisen. Minussa itsessäni ei ole paljon kertomista, mutta kerrotaan nyt jotakin. Olen luonteeltani avoin, iloinen, positiivinen (enimmäkseen) ja huumorintajuinen. Minulla on myös melkoisen vilkas mielikuvitus, ja ideoita riittää. Ja jotkut niistä ovat oikeasti hyviä, mutta niiden toteuttamiseen vaadittaisiin joko lottovoitto tai miljoonäärisijoittaja. Ja tärkein meinasi unohtua: horoskooppimerkkini on Kaksoset👭

Minun elämäni jakautuu neljään osaan: perheeseen ja ystäviin, työhön, harrastuksiin ja yksinoloon sekä nukkumiseen. Perheelle ja ystäville minulla on aina aikaa, vaikka tunnustan suoraan, että en ehkä ole se kaikkein auttavaisin ja empaattisin henkilö. Työssä annan kaiken sen, mitä pystyn. Yksin eläminen on sekä ilo että suru, mutta siitä lisää jossakin toisessa postauksessa. Harrastan lukemista, tarot-kortteja, horoskooppeja ja karaokea. Saatan joskus käydä myös lenkillä, ja ainakin silloin, kun toimin tyttäreni koiran hoitajana.  Ja nukkuminen - aah - minulle tuottaa suuria vaikeuksia mennä illalla ajoissa nukkumaan, ja herätä aamulla ajoissa. Minulla ei ole ollut juurikaan uniongelmia, mutta jos minun pitää olla tasan kahdeksalta palaverissa, niin siitä tulee stressiä. Palaverit ennen aamuyhdeksää pitäisi kieltää lailla😏

Kotikaraokea vanhalla laitteella
Camilla on yksi lempparikirjailijani


Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Lomailua ja junamatkailua Ranskan Rivieralla ja Italian Cinque Terressä

Lomatunnelmia Rodokselta

Perjantain puuhastelua