Ja yrityksenkin nimi vaihtuu

  - uusi nimi on Tilitoimisto Tilitintti

Sukunimen vaihtaminen vaikuttaa sähköpostien yms. lisäksi myös yrityksen toiminimeen, koska siinä sattui olemaan entinen sukunimi. Olisin ottanut Tilitoimisto Tilitintin jo silloin, kun rekisteröin yrityksen kaupparekisteriin, mutta se ei olisi onnistunut, koska oli olemassa Tilitoimisto Tilitintti Oy. PRH on hyvin tarkka nimistä eikä sellaista nimeä voi saada, jonka voi helposti sekoittaa toiseen samalla alalla toimivaan yritykseen. Tuo osakeyhtiö oli jo silloin lopettanut toimintansa, mutta oli toiminut samalla alalla, joten en edes yrittänyt saada nimeä omalle Tintilleni. 😌Nyt sitten päätin kokeilla, koska aikaa on kulunut ja omakin toiminimi on jo vakiintunut. Eilen se sitten oli hyväksytty - tosin virallinen päätös ei vielä ole tullut, mutta yllättäen huomasin sen Verohallinnon sivuilla - siellä näkyi myös sukunimen muutos ennen kuin kissaa kerkisin sanoa 😀.



Kuva tuttuun tapaan Pixabaysta

Ja mitäpä se nimenmuutos tarkoittaa yrityksen toiminnassa? No v-u sitä samaa, mitä sukunimen muutoskin 😠😟, mutta ei ehkä niin suuressa määrin kuin oman nimen vaihtamisessa. Tintillä ei ole omaa passia, henkilökorttia eikä ajokorttia, ja pankkikorttikin on "Mamin" kanssa yhteinen, joten niiden osalta ei tule muita muutoksia. Sähköposti on fiksusti ollut alusta asti Tilitintin nimissä, joten sitäkään ei tarvitse muuttaa. 

Mutta muutettavaakin riittää - laskutusosoite pitää ilmoittaa ainakin tärkeimmille yhteistyökumppaneille, ja lomakkeet pitää päivittää. Nimi pitää päivittää myös kirjanpito-ohjelmiin. 

Onneksi viranomaiset pitävät meistä hyvää huolta ja sinne tiedot päivittyvät suoraan heidän kesken. 

Ehkä haasteellisinta näissä muutoksissa on salasanojen lisäksi se, että sähköposteja pitää seurailla jonkin aikaa niin, että saa tärkeät postit kulkemaan oikeaan osoitteeseen, ennen kuin lopettaa vanhat. Ja meinasin melkein unohtaa nämä tietotekniikkajätit eli Windowsin ja Applen - en ole kerta kaikkiaan uskaltanut vaihtaa Windowsin käyttäjätiliä viime keväänä sattuneen Bitlocker-katastrofin takia, vaikka siitä ei sinänsä ollut mitään hyötyä ja maksan siitä 4,99 €/kk. Apple-ID:n voisi kai vaihtaakin, mutta en nyt ole uskaltanut tehdä sitäkään, koska siellä on puoli elämää. Huoh. 😟.

Yllättäen tämäkin kuva on kaivettu Pixabaysta 😄


Toivottavasti tämä nyt on tässä, että ei tarvitse enää tehdä kovin paljon muutoksia. Itsellä tämä nyt kuitenkin on sujunut kohtuullisen helposti paljosta valittamisesta huolimatta, mutta entä sellaiset henkilöt, joilla ei ole tietokonetta, pankkitunnuksia, eikä taitoa tai mahdollisuuksia hoitaa asioita? Se on oikeasti haasteellista - pitää varata aika eri virastoihin, ja siinäkin on ongelmia, koska puhelinnumerot pitää etsiä netistä, ja aikakin pitäisi varata netin kautta😠. Toivottavasti jokaisella on joku läheinen, joka voi auttaa näissä asioissa 💕.

Kivaa illanjatkoa sekä nimen vaihtajille että kaikille muillekin 😍





Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

ALV-alarajahuojennus poistuu 2025 - miten se vaikuttaa pieniin yrityksiin?

Kiireen keskellä

Harrastukset vol 1