Verojen viettelys

Nyt on taas verovuosi saatu pakettiin ja yli 100 000 euroa tienanneiden nimet julkaistu. Siksi on hyvä paneutua ajankohtaiseen aiheeseen eli verojen viettelykseen ja ehkä vähän viettelyksestä aiheutuviin vaaroihinkin😍. Tämäkin aihe tuli Tilitintin synttärikilpailun ehdotuksista enkä voinut vastustaa noin raflaavaa nimeä, vaikka kirjoituksesta tulisikin tylsä. Veroaiheisia toiveita tuli muitakin, kuten "Mitä veroja pienyrittäjä maksaa?" ja "Miten verokarhu kesytetään?". Myös nämä aiheet ovat verojen viettelystä. Tuo matkalaukussa makoileva leppoisa nalle ei näytä verokarhulta, eikä varsinaisesti viettelevältäkään, mutta ehkä hän on lähdössä matkalle meiltä kerätyiltä verorahoilla 😅.



Kuva Here and now, Pixabay

Jospa ensin pohditaan, mitä tarkoittaa viettelys? Sivistyssanakirjan mukaan se on houkutus, viekoitus tai kiusaus. Kun googlailin sanaa, niin se yhdistettiin mm. hampurilaiseen, leivokseen, Harlekin-kirjasarjaan jne., mutta en löytänyt yhtään viittausta veroihin. Tämä on siis ensimmäinen tiedossani oleva kerta, kun viettelys ja verot yhdistyvät. Minulla on siis historiankirjoihin jäävä tehtävä tässä kirjoitelmassa 😉.

En ole kovin väärässä, kun sanon, että useimmat meistä ymmärtävät, miksi verot ovat tärkeitä ja pakollisia, mutta silti niiden maksaminen kirpaisee. Veroja siis ehkä hieman pelätään ja niitä yritetään laskea etukäteen mahdollisimman tarkkaan, että ei tarvitsisi maksaa jälkiveroa eli tuttavallisemmin mätkyjä. Toisaalta mätkyt ovat halpakorkoista lainaa verottajalta, mutta ei se silti tee niiden maksamisesta yhtään mukavampaa. Ei valitettavasti myöskään viettelevää. 

Voisiko verojen viettelys ollakin arvonlisävero, tuttavallisemmin alv? Sitähän me maksamme melkein kaikissa viettelevissä, ja pakollissakin hankinnoissamme (käsilaukuissa, korkkareissa, kuoharissa, karkissa, huveissa, polttoaineissa, ruoassa jne.). Arvonlisäverohan on välillinen vero, jonka yrittäjä (myyjä, kauppa, palveluntuottaja jne.) tilittää Verohallinnolle eli Yliviettelijälle. Nämä tuotteet, esimerkiksi uudet talvisaappaat joka vuosi, ovat meille viettelyksiä, joita emme pysty vastustamaan. Joillakin viettelykset ovat isompia, kuten uusi auto, moottorikelkka tai vaikkapa ihan tuikitärkeä tutkapanta koiralle. Oli myös iso pettymys, kun Kiinakaupat laitettiin verolle, eikä sieltä enää jaksa tilailla mitään vastustamattoman ihanan halpaa turhaketta. Ja nyt kun näitä suunnattomia viisauksia tässä kirjoittelen, niin huomaan, että voimme vastustaa verojen viettelystä, jos emme osta mitään, mitä emme tarvitse. 

Kuva kalhh Pixabaystä 


Totuus on kuitenkin, että Tintin kahden aivosolun runsaskaan pyöriminen ei riitä arvioimaan, mitä tapahtuisi, jos kaikki suomalaiset vastustaisivat verojen viettelystä esim. niin, että emme ostaisi mitään tarpeetonta kokonaiseen vuoteen - kyllä sillä luulisi olevan melkoinen vaikutus monelle eri toimialalle. Tintti itse tuhlailee uusiin kenkiin, vaatteisiin (pakko, kun entiset ei mahdu ja uudet on muutenkin kivoja), viiniin, kulttuuriin jne. Uusia autoja ei ole hankittu sitten vuoden 1986 jälkeen, jolloin sain hankittua ensimmäisen ja varmaan viimeisenkin ihan ihkauuden auton - sen jälkeen autot ovat olleet enemmän tai vähemmän käytettyjä. Ja pahus, niiden romujen korjauttamisestakin joutuu maksamaan alvin, vaikka se ei kyllä viettele vähääkään. 

Miten voisimme siis välttää verojen viettelyksen ja kesyttää verokarhun? Verokarhun kesyttäminen on nykyään tosi helppoa - ei tarvitse muuta kuin maksaa verot ajoissa. Tosin se oli yhtä helppoa myös aikaisemmin, koska verot maksamalla elämä helpottuu ainakin hetkellisesti. Verohallinto on nostanut profiiliaan ja tehostanut verojen markkinointia niin, että jos ottaa Instassa tai Facebookissa (Metassa) Verohallinnon seurantaan, niin pysyy kyllä ihan varmasti kartalla siitä, mitä siellä tapahtuu. En olisi ikinä uskonut, että nauran joskus ihan vedet silmissä lukiessani Verohallinnon postauksia. Tunnustan myös sen, että sinkku-Tintti lämpenee sellaisille tyypeille, joilla on pilkettä silmissä, olkoon se sitten verottaja tai muuten vain iloinen veronmakselija 😍. Aivan loistavaa palvelua on myös se, että Verohallinto lähettää muistutuksen, että tarkistahan veroprosenttisi henkilöille, joilla tuloja on kertynyt enemmän kuin mitä verokortille alunperin on arvioitu. 
Kuvakaappaus Vero.fi-sivulta



Entäs ne pienyrittäjän verot? Pienyrittäjä maksaa arvonlisäveroa ja tuloveroa, ja niiden määrä riippuu sekä tuloista että menoista. Arvonlisävero eli viettelysten vero lasketaan niin, että myynnin arvonlisäverosta vähennetään ostojen arvonlisävero, ja erotuksen yrittäjä maksaa Verohallinnolle. Kirjanpidossa arvonlisävero ei näy menona, vaikka se pankkitililtä maksetaankin.  Tulovero maksetaan yrityksen tuottamasta voitosta, ja sen määrä on sitä suurempi, mitä enemmän voittoa on syntynyt. Aivan samoin kuin palkansaajillakin - mitä isommat tulot, sitä isommat verot. 

Nyt kun alan olla tässä kirjoituksessa loppusuoralla, huomaan, että olen kääntänyt verojen viettelyksen viettelysten veroksi 😊, koska näyttää siltä, että verot itsessään eivät ole kovin vietteleviä. Verorahoilla rahoitetaan ehkä tylsiä, mutta todella jopa elintärkeitä palveluja, kuten terveydenhuoltoa tai autoilua huomattavasti helpottavaa tienhoitoa. Okei, myönnän, että tuhlaaminen on viettelevää ja kivaa, varsinkin jos on ylimääräistä rahaa, mutta siitäkin huvista on maksettava verot joko heti siinä kaupan kassalla tai niin kuin jossakin vanhassa rallatuksessakin " ainahan se on maksettava, eikös juu, mitä tässä maailmassa velkaantuu" - siis ennemmin tai myöhemmin. Isälläni oli tapana sanoa, että pakko ei ole mihinkään muuhun kuin veronmaksuun ja kuolemaan, joten lopetan tämän kirjoituksen näihin Erkin sanoihin. Mukavaa viikonloppua kaikille iloisille veronmaksajille 😊!

















Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Lomailua ja junamatkailua Ranskan Rivieralla ja Italian Cinque Terressä

Lomatunnelmia Rodokselta

Perjantain puuhastelua